Sellaisia puurtamisia

Olen tunnetusti erittäin reipas ja tunnollinen kotitöiden tekijä. Pidän siivoamisesta, minulle voi aina tulla huoletta kylään yllättäenkin, sillä minun ei tarvitse hätäpäissäni korjailla likaisia vaatteita, ruoan jämiä ja astioita pitkin kämppääni piiloon. Pyykkikorinikin on aina tyhjä, sillä pesen niin usein pyykkiä, ettei kori koskaan ole edes puolillaan. Siksi minun pitääkin ostaa vähän väliä kaupasta uusi pullo pyykinpesuainetta. Tiskauskin on yksi lempipuuhistani, ainakin sen jälkeen, kun olen monta tuntia puuhaillut tehden kotitekoisia, omalaatuisen hyviä reseptejäni. Mikään ei ole niin mukavaa, kuin viettää pari tuntia yhden ruokailun parissa: Ensin tehdään, sitten syödään ja viimeisenä tiskataan astiat putipuhtoisiksi.Niin varmaan.

Vihaan kaikkea yllä mainittua. Siksi on ihmeellistä, että kun kerrankin olen löytänyt itsestäni tarpeeksi puhtia kävelemään vuorellinen pyykkiä sylissäni alakertaan pesukoneen luo, saanut lajiteltua pyykit ja laittanut pesukoneen päälle, ja vielä myöhemmin viimein palaan hakemaan puhtaita pyyhkeitäni… Huomaan ettei pyykkikone ole toiminut lainkaan. Näytössä vilkkuu yhden minuutin merkki, katselen sitä hetken – ja ollessani varma, että yksi minuutti on kulunut, avaan luukun ja otan ihmetellen likaiset pyykkini tarkasteltaviksi. Vettä ei ollut tullut lainkaan, enkä minä osaa tehdä taloyhtiömme koneelle mitään, odottelen siis nyt, että se korjataan. Tai että joku tulisi kertomaan minulle, olenko tyhmä, ja osoittamaan vesiletkua maassa, joka pitää yhdistää johonkin, jossa lukee isoilla kirjaimilla ”YHDISTÄ VESILETKU TÄHÄN”.

Ruokaa tehdessäni aikomuksenani oli ilmeisesti rikkoa mahdollisimman monta lautasta ja polttaa ruoka uunissa istuskellessani itse viereisessä huoneessa.

Aina ei voi onnistua, eli ehkä yritän tehdä taas kotitöitä parin kuukauden päästä.