Typerää tasapainottelua.

Miksi maailmassa pitää aina valita puolensa ? Ei saa olla vähän kummallakin kannalla, ei saa pitää molemmista, ei saa olla puolueeton. Aina pitää valita mihin päin kumartaa, ja mihin päin näyttää peräänsä. Minusta se on tyhmää, sillä juuri tuollainen käytös ihmisissä vie hankaluuksiin. Sotiin, riitoihin, välirikkoihin maiden, kuninkaiden ja ystävien välillä. Ja minä yritän olla diplomaattinen, yritän olla suututtamatta ketään. Mukailen ja haluan olla ystävä. Mihin se johtaa ? Ei mihinkään hyvään, sen sanon vaan. Ei ole ikinä johtanut, eikä näköjään vieläkään johda. Olen ollut ala-asteikäisestä asti vaikeuksissa tuollaisen käytöksen takia. Miksi ? Koska maailma on järjetön.

No jaa, mitäpä tuosta. En saa välittää asiasta. Olkoon miten on. Tällä hetkellä.. on huono olla. Mutta mitäpä siitä. Joskus toivon olevani mies, heillä ei näytä olevan mitään välimuotoja missään. Joko ollaan tai ei olla. Joko mennään tai ei mennä. Se on sitä, mitä maailma meiltä odottaakin.

Mrs. Bean

Eilinen päivä. Onneksi selvisin siitä. Se oli taas yksi niistä päivistä, kun mikään ei mennyt hyvin. Kaikki alkoi kotona, kun vain istuin koneella. Vanhemmat alkoivat taas savustaa minua ulos kodistani kysymyksillä tulevasta ja tivaamalla, millä aion rahoittaa tulevaisuuteni. Eikä unohdeta sitä, että heitin puolitahallani erään isäni tavaran ”väärään” paikkaan, jonka jälkeen sain kuulla, että jos en noudata tämän talon sääntöjä, voin muuttaa pois.

Voitte siis kuvitella, että kun lähdin pyöräilemään kaverilleni, en ollut hyvällä tuulella. Etenkään kun olin katsonut ikkunasta ulos minuutti sitten, jolloin taivaalta oli tullut korkeintaan tähtien valoa. Ulko-ovesta päästyäni alas tömähteli isoja lumipalloja. Siltä se ainakin tuntui. Pyörän jarrut olivat taas loistavassa kunnossa, joten lumentulon ja erinäisten muiden rikkinäisten pyöränosien takia meinasin jäädä auton alle.

Pääsin loppumatkan erikoisen varovaisuuden ansiosta kaverilleni hengissä, mutta pitihän siinäkin tapahtua jotain. Eksyin väärään rappuun. Tiirailin siellä sitten ihmisten postiluukuissa lukevia nimiä ihmeissäni. Pyörin hetken ympyrää, ja päättelin olevani joko a) väärässä rapussa tai b) jopa väärässä talossa. Minun piti siis soittaa kaverilleni ja kysyä, missä hitossa hän asuu.

Sen jälkeen kaikki menikin melko hienosti tunnin verran, kunnes pääsimme  woodooseen. Astuimme sisään kylmyydestä ja menimme istumaan. Kaverini toinen ystävä oli toisella puolella paikkaa, ja hän jätti minut istumaan yksin. Pitikin valita paikka, jossa puolet baarin väestä pystyi tuijottamaan minua, kun pelasin matopeliä tylsyydessäni. Kun viimein sain kaakaon eteeni, hyökkäsi ensimmäinen paikan työntekijä kysymään henkilöllisyystodistusta. Huomatkaa sana ensimmäinen. Kymmenen minuutin päästä hyökkäykseen astui nimittäin toinenkin työntekijä. Miehen tivatessa ikääni alkoi tuntua siltä, että päivä on tämän vuoden huonoin. Ajatus  saattoi johtua väsymyksestäkin, mutta tunnelma putosi jyrkästi, vaikka tarjoiliamiesidiootti olikin lähtenyt matkoihinsa kuultuaan, että minulta oli jo kysytty henkkareita. Lähdimme paikalta melko nopeasti ja menimme kaverini asunnolle itkemään Everwoodin typerien kohtausten mukana.

Pyydän anteeksi ystävättäreltäni, en ollut parasta seuraa eilen. Jos tästä päivästä ei tule parempi, saatan vaipua epätoivoon.

radikaalia.

Ehkä nyt päässäni surraa jotain järkevämpiä ajatuksia. Esimerkiksi se, että sain eilen kuulla, että meillä on luokkakokous ensi kuussa. Järjestäjät ovat siis päättäneet aikaistaa sitä noin puolella vuodella ala-asteella sovitusta päivämäärästä. Mitä ilmeisemmin tästä aikaistuksesta haluttiin kertoa vain harvoille ja valituille. Minä en ollut yksi heistä.

Tarkemmin ajateltuna kuudennesta luokasta on ainoastaan kuusi vuotta. Luokkakokouksien ideanahan on nähdä pitkän ajan jälkeen, kun aika on kullannut muistot ja ihmisillä on hyvä tahto. Tämä tilanne on kaukana tuosta kaikesta. Näen entisiä luokkatovereitani joka viikonloppu baareissa räkäkännissä, notkumassa tanssilattian vieressä kuolaten kuin mitkäkin munapäät. Munapäät, todellakin. Ja tässä kuvailin poikapuolisia ihmisiä. Tyttöjä näen omassa kaveriporukassani aina kun haluan. Toisia näen lukiossa – toisia useammin, toisia todella harvoin. Kokouksessa ei ole mitään, mitä odottaisin. Tiedän mitä kaikille kuuluu, tiedän missä he ovat, mitä he tekevät. Näin pienellä paikkakunnalla tiedän jopa kenen kanssa ja missä he ovat milloinkin olleet. Upeat juhlat siis tulossa. Ihanaa !

Edellinen tekstini ei ehkä antanut sitä vaikutelmaa eilisestä illasta, jonka halusin antaa. Minulla oli hauskaa. Siinä oli se perusidea. Pieniä hankaluuksia oli ilmassa, mutta milloinpa niitä ei enää olisi ? Ei se haitannut. Tanssin ja nauroin ehkä enemmän kuin aikoihin.

Vielä pieni pohdinta. Olen selaillut kuvake.netissä erilaisia kansioita, joihin ihmiset keräävät kauniiden naisten kuvia. Olen hämmästynyt, sillä jokaisella tytöllä on viiden sentin kerros meikkiä ja pitkät hiukset, lähes poikkeuksetta. Mihin ovat menneet kaikki erilaiset ihmiset, persoonalliset sellaiset ? Minusta kauniiden piiriin kuuluvat myös kaikki omannäköisensä ihmiset. Vaikken itsekään välttämättä ole persoonallinen, niin heitä minä kunnioitan. He uskaltavat erottua tämän päivän muotista tulleista ihmisistä tekemällä jotain erilaista, sanomalla jotain ainutlaatuista tai pukeutumalla kuten itse haluavat. Alas kaupallinen ulkonäkö !

Ehkä minun pitäisi käydä nukkumassa vielä pari tuntia lisää..

Hölynpölyä.

Ihminen on kuningas ja tuolla jossain on hyväntahtoinen apteekkari. Kuinka filosofista, kuinka upeaa. Kuinka voisinkaan kirjoittaa mitättömämmän lauseen kuin tuon ?

Päässä jyskyttää. Mahakaan ei tunnu olevan täysissä kuoseissaan. Ylivoimainen paha olo. Onko ihanempaa aamua kuin tämä ? Eilen tuli taas oltua baarissa, kuten melkein joka keskiviikko viime aikoina. Loppuillasta, kun olin tanssinut neljä tuntia putkeen, ajauduin seisomaan kaiteen viereen seisomaan. Tuijotin uskomatta silmiäni taas jotain ihmeellistä. (-Kuolanvaihtoa kello kolmessa, kapu. -Kuitattu. ) Pieni ilonaiheeni oli hämärässä nurkassa, mutta samalla sitä katsoessani tajusin jotain. En olisi halunnut olla siellä mukana. Minulla on muut mielessäni, niin kuin eräs henkilö sanoi minulle kesällä… Äh.

Heräsin juuri viisi minuuttia sitten. Sen luultavasti huomaa tekstini laadusta, ajatukset eivät kulje. Hiuksetkin haisevat taas sille iänikuiselle savulle. Y-ö-k.

she was their cream.

Olenko paljastanut teille liikaa ? Luuletteko nyt tietävänne, millainen minä todella olen ? Jos olette lukeneet minun pientä päiväkirjaani mielenkiinnolla, joka ikisen luvun, ette sittenkään tiedä kuka olen. Rivien välistä voi tietysti päätellä monia asioita, ehkä todellakin joskus liian monia. Tekstien sävy voi kertoa, olenko surullinen vai todella onnellinen. Sanavalinnat saattavat viestiä persoonallisuudestani joitain piirteitä. Mutta ei. En tunne, että olisin paljastanut teille minusta paljon mitään. Tiedätte hyvin vähän, pienen siivun. Kai minä pyrin pitämään julkisuuskuvani edes hiukan normaalina, kenties mielenkiintoisenakin.

Esimerkiksi tästä pohtimastani voi miettiä monia asioita: Olen kieltäytyjä, joskus kaikestakieltäytyjä, kk. Kysytään minulta sitten haluanko karkkia, apua tai tahdonko tanssimaan. Aivoni vastaanottavat tiedot, paineaallot ja tulkkaavat ne kysymykseksi. Sen jälkeen ne vaipuvat horrostilaan, lähettäen mahdollisimman lyhyen vastauksen sitä odottavalle – ei. Sama tapahtuu riippumatta siitä, haluaisinko asioita vai en. En ehdi edes miettiä, tarvitsisinko tarjottua peittoa elokuvan katselun ajaksi, kun olen jo vastannut. Kai päässäni on vikaa. Kesällä meinasin menettää erään mahtavan muiston tuon kieltäytymisreaktion takia. Onneksi en sitten menettänytkään tilaisuutta.

Puhun sekavia. Unirytmini on vaihdellut rajusti viime päivinä, joten olen saanut unta aamuruskon jo sarastaessa ja herännyt kun aurinko on laskemassa. Siltä minusta ainakin tuntuu, kun hypin keskiyöllä tanssimusiikin tahtiin. Tai ehkä mietin vain taas tulevaa liikaa, enkä sen takia saa unta.

Miettikääs sitä. Koittakaa kaivaa tästä tekstistä selville sen syvälliset piilomerkitykset. Jos keksitte ne, kertokaa toki minullekin.

Tylsyys.

Kaikki ovat poissa ja lopuilla on jotain tekemistä. Toisaalta, en voi olla jälleen miettimättä eräitä vihamielisiä ajatuksia eräistä ihmisistä. Jos he, tai hän, haluaa menettää ystävänsä, siitä vain. Ei minua tarvitse muistaa, sillä minä aion ainakin unohtaa heidät, hänet siis. Sekavaa.

En ole pystynyt edes puhumaan hänelle tästä asiasta, joka minua häiritsee. Eräässä vaiheessa yritin, mutta hän ei kuunnellut. Sen jälkeen luovutin, ajattelin että pystyn jättämään asian sikseen. Niin pystyinkin, mutta vain vähäksi aikaa. Nyt se pieni tikku päässä on alkanut jälleen vaivaamaan. Mutta minä tiedän, että jos yritän puhua hänelle asiasta, hän kuuntelee, mutta ei kuule. Tai ei ymmärrä, miten sen nyt sanoisin. Minua ärsyttää. Todella. En osaa miettiä tällä hetkellä muuta. Argh.

Lista.

Joululahjat tänä vuonna ja kommentit niistä:

 

1. mp3-soitin

Upeaa, mahtavaa ja hienoa. Tätä toivoin eniten, ja onneksi toiveeni saavutti kohdejoukon. Ja nyt on mukavampi käydä lenkilläkin – eli ei.

2. Astioita

Maailman tylsin lahja tällä hetkellä, mutta mieleni lämpenee sitten, kun olen omassa asunnossani ja minulla on jotain, jolta syödä tonnikalamakaronilaatikkoni.

3. Sukkia

Joka vuosi osaan arvostaa pehmeitä paketteja yhä enemmän. Etenkin kun on viimeiset syksyn ja alkutalven kuukaudet kävellyt sukissa, joista varpaat tulevat ulos ja kantapäätä verhoaa silkinohueksi kulutettu kangasriekale.

4. Tummanvioletti yöasu

Mummollenikin mahtuvat pitsiset alushousut ja uimapuvun yläosaa muistuttava toppi, joka valahtaa vyötärölleni aina päälle puettaessa ? Kiitos, olen erittäin otettu tästä lahjasta. Voi vitsi.

5. Silkkinen yöasu

Yläosa on teltta, joten se ei ole ainakaan julkisille paikoille tarkoitettu. Housut yhdistettynä toisenlaiseen toppiin näyttää kivalle. Kenelle voin tulla yöksi ?

6. Puuvillainen nalleyöasu

Kuten yllä, sama kuuluu tähän. Paitsi ettei nallet ole kovinkaan katu-uskottavia.

7. Arpa

Voitin kolme ja puoli euroa. Ja nekin pikkuhilut pitää käydä hakemassa kioskilta asti. Voitto tosin oli iloinen yllätys, arvoton paperilappu olisi ollut masentavaa.

8. Karkkia

Halusiko joku, että minulla olisi enemmän täytettä niihin telttamaisiin yläosiin ?

9. Tyyny

Ei enää paperinohutta vanhaa kangaspalaa öisin pään alla. Ei enää, Luojan kiitos (tai lahjan ostajan).

10. Queen-dvd

Ei taida olla yllätys, että tämä oli yksi parhaimmista saamistani lahjoista ? Queen jyrää teidät katutasoon !

11. Raila Orasen "Kohtauspaikka Marinad"

Toivoin Teppo Kuningasta (Stephen Kingiä) ja jotain kunnon kauhua. Sain suomalaisen naisen kirjoittaman teoksen 90-luvun murroksesta. Luin takakannen tekstiä: "Eletään 1990-luvun alkua, Neuvostoliitto on kaatunut, Berliinin muuri murtunut, maailma muuttunut peruuttamattomasti…" Ja heitin kirjan syrjemmälle.

12. Pyyhe

Superiso, niin kuin pyyhkeiden pitääkin olla. Lämmittää mieltä tämäkin, kun (tai jos) lähden opiskelemaan.

13. Jonkun Helnsingin tapahtuman reppu

Kiitos, kiitos ja kiitos. Mitä minun oletetaan tekevän sillä ? Se on vaaleansininen ja haiseekin niin pirun pahalta.

14. Kaulaliina

Toivoin Katjalta tätä. Hän antoi minulle rahaa ja kävin kassalla ostamassa sen itse. Annoin takaisin Katjalle paketoitavaksi ja jouluaattona Katjan paketista paljastui – kaulaliina. Ja vielä juuri se, mitä olin toivonut !

15. Rahaa

Talvikengät ja housut ja jotain muutakin. Raha on aina kivaa.

Elämä jatkuu

Kävin äsken kaverillani, joka on sairastanut vatsatautia. Haluan vain varoittaa julkisesti, että jos saan saman taudin nyt joululomalla, on minulla suuri tarve satuttaa jotakuta. Ja vakavasti vielä kaiken lisäksi.

Milloin on nero, milloin on hullu ? Jos ihminen pystyisi käyttämään paljon enemmän aivokapasiteetistaan kuin nyt, niin eikö se olisi kuin näkisi saman esineen monelta eri kantilta. Edestä, oikealta, vasemmalta ja takaa samaan aikaan. Ihmisen aivot voisivat rekisteröidä tiedon, mutta ne eivät ymmärtäisi sitä. Ihminen on luotu ymmärtämään rajallisen määrän tietoa, ja jos saisimmekin tietää enemmän, emme uskoisi sitä. Jos saisimme nähdä tuon tiedon omin silmin, eikö sen mielettömyys jäisi pyörimään päähän ? Koettaisimme keksiä ratkaisun, mutta kykenemättöminä siihen, tulisimme lopulta hulluiksi.

Johtopäätös: viisaus tuo hulluutta, kiitos.

Joulu ja aatto

Tänään se on. Olohuoneemme on tällä hetkellä niin ahdas, että tuntuu kuin istuisin kuusen syleilyssä. Oksat kaartuvat takaa ja oikealta koristeidensa kanssa, ja jos hipaisen niitä, ne karistavat neulaset lattialle. Tai tällä hetkellä lahjojen päälle. Arvatkaa vain, olenko tuijottanut kuolaten noita kaupallisen joulun tuotoksia värikkäissä papereissaan ? Saankohan sitä mitä olen toivonut ?

Kunnon jouluaterian tekee jouluevankeliumi. Sen luettuani astuin pöytään istumaan, ja kaikki eilinen riehuminen oli tiessään. Istuimme hiljaa ja nautimme. Ja samaa ruokaa saamme vielä huomenna. Ja kenties ylihuomennakin. Onneksi vastapainoksi kävimme ulkoilemassa, kun kävimme hautausmaalla. Kaikki oli niin kaunista kuin muistinkin.

Very – Merry – Christmas !

Joulu. Ateria.

Jouluisuus jatkuu. Tänä vuonna perinteet rikotaan, sillä äiti on huomenna töissä, mutta halusipa se törkimys silti osallistua jouluaterialle. Joten sitä syömistä ja napaan liian ruuan ahtamista aikaistettiin vuorokaudella. Jotenkin tunnelma kuitenkin muuttui ennen niin hartaasta villiksi. Heitimme herjaa ja nauroimme typerille asioille. Ja niin, jos näette minut joulun jälkeen kymmenen kiloa lihavampana, älkää säikähtäkö.

 

Sen käsi on sen toisen vyötäröllä. Mitä ihmettä sen nyt pitäisi tarkoittaa ? Tajusin tuon pienen seikan hyvin hitaasti. En kai voinut olettaa, että se menee munkkiluostariin ja tekee pyhän lupauksen olla koskematta naissukupuoleen enää koskaan. Silti se sai minun pienet aivosoluni liikkeelle, se pieni ele sai minut pohtimaan asioita. Myönnän, että ajattelen asioita liikaa. Ehkä minä olinkin varavalinta.

 

Oikea joulu on huomenna !