En tiedä olenko asunut tynnyrissä viimeiset kuukaudet vai en, mutta luin vasta eilen termistä ”työn imu”. Se sai minut hämmentymään hetkeksi, sillä en oikeastaan tiennyt mitä se tarkoitti. Aiheesta välittyi minulle jotenkin kaksijakoinen mielikuva, sillä työn imun voi mielestäni käsittää sekä negatiivisena että positiivisena asiana.
Mitä jos työ imee sinusta kaiken energian? Juuri eräs toverini selitteli minulle, kuinka raskasta olikaan tehdä töitä joka viikko, joten hän omasta tahdostaan vähensi työtuntejaan, jotta ei vain pala loppuun. Katsoin nuorta ihmisen alkua tietämättä mitä sanoa. Jos jo tuossa vaiheessa kokee suuria ongelmia pysytellä oravanpryörässä mukana, mitähän vuodet tuovat tullessaan pololle? Toisaalta onhan se hyvä myöntää itselleen omat rajansa jo varhaisessa vaiheessa, jos tiedostaa moisien rajojen olevan olemassa.
Miten sitä jaksaa työpaikalla, jossa työn imu tarkoittaa juuri kaiken ilon imevää mustaa aukkoa ja suurta mielipahan aiheuttajaa? Kuinka mielekästä on herätä aamulla ja kävellä paikkaan, jossa tietää kärsivänsä seuraavat kahdeksan tuntia? Hajottaisiko sitä kellon heti aamuseitsemältä, kun se pärähtää soimaan ja kiroilisiko seuraavan vartin ärsyyntyneenä?
Toisaalta työn imun voi kaiketi ymmärtää myös niin, että työ oikein imaisee mukaansa, sillä se on niin innostavaa ja mielenkiintoista. On mukavat työkaverit, leppoisa ilmapiiri, on tunne rinnassa, että osaa hommansa ja pystyy hymyillen lähtemään työpaikalta talvi-illan jo hämärtyessä. Mikäs sen mukavampaa työelämässä olisikaan kuin tunne siitä, että on arvostettu ja osaava palikka työyhteisössä, eikä työ kuitenkaan aiheuta samalla ylimalkaisen paljon stressiä?
Oli työn imu sitten kummanlaista tahansa, määrittää se ihmisen onnellisuutta varmasti melko pitkälle. Kun aamulla herään puhelimeni pirinään ja nousen ylös, suunnistan työmaalle ja vasta viiden aikaan olen kotona, olen viettänyt jo suurimman osan hereilläoloajastani työn parissa, työhön valmistautuen tai sieltä palaten. Jos kaikki tuo aika olisi täynnä kärsimystä ja inhon tunnetta, romahtaisi elämänlaatuni varmasti alemmas kuin maan matonen. Jos kaikki tuo aika taas olisi täynnä onnistumisen ja ilon hetkiä, olisi oloni varmasti virkistäytyneempi ja miellyttävämpi myös illalla kotona.
Ei huolen häivää, hakuna matata. ”Mitä asialla on väliä”, sanoisi joku. Mutta mitä sillä onkaan väliä, jos iltaisin kaatuu sänkyyn tuntien syvää toivottomuutta ja inhoa, haaveillen jostain kaukomaiden saaresta, jonka voisi ostaa lottovoitollaan ja voisi erakoitua sinne, näkemättä enää ikinä ketään ja tekemättä enää ikinä mitään. Mitä väliä on masennuksella, unettomuudella, stressillä ja surulla ja inholla, joka kohdistuu omaa elämää kohtaan? Kuinka siinä vaiheessa sanot, että työn imu on hieno asia ja hakuna matata vaan?
Työhyvinvoinnilla on suurikin merkitys ihmiselle. Toivon vilpittömästi, että jokainen voisi elämässään kokea vain tuota positiivista työn imua. Valitettavasti tiedän, ettei se ole mahdollista, mutta toivon sitä silti. Ansaitseeko edes pahin vihamieheni tippua syvään syöveriin, joka vie elämän ilon mukanaan? Tuskinpa.
Hyvää työn imua kaikille!
tunnegeneraattori 