Tottelevaisuuskoulutusta.

Valvon. Tiedän, etten saisi tehdä sitä tähän aikaan, mutta valvon silti. Ei se ole valinnanvara pystyykö sammuttamaan tajuntansa ja vaipumaan ah-niin-suloiseen-uneen. Digitaalisen kellon numerot vaihtuvat liian hitaasti, vilkuilen niitä silti herkeämättä. Ehkä hyvällä tuurilla ne olisivat seuraavalla kerralla siirtyneet jopa tunnin eteenpäin, olisin nukahtanut huomaamatta. Huokaisen, mutta jähmetyn samalla taas aloilleni. Toinen nukkuu vieressä autuaan tietämättömänä  mistään, tuhisee niin herttaisesti, mutta yksikin väärä liike minulta ja hän olisi hereillä kanssani. Tyydyn makaamaan hiiren hiljaa, liikkumattomana sängylläni.
Leiki kuollutta, musti, hyvä musti, ihan hiljaa, kuin kuollut !
Muutama tunti sitten minulla oli niin hauskaa, etten voi uskoa sitä mahdolliseksi. Sen jälkeen ylleni heitettiin kai jonkinlainen musta lakana, sillä näen vain pienen piirin elämästäni ja huolet nousevat. Jäävuoren kokoiset huolet nostavat päätään, ja yhtäkkiä ne ovat koko karmeudessaan edessäni vaativina. Ne pirulaiset vaativat huomiota, ne ilonpilaajat ilmestyvät aina väärällä hetkellä. Henkiset vai fyysiset kivut, en tiedä kummat ovat kovemmat. Jalkojani koskee kaiken sen tanssimisen jäljiltä, yritän kasata edelleen hipihiljaa peittoa jalkojeni alle, jotta ne kohoaisivat. Se on ennen auttanut kipuun ja kivun laantuminen on auttanut minua nukahtamaan. Tämän vanhan kikan vaikutusta ei vain näy. Makaan edelleen hiljaa, liikkumattomana.
Jaksa vielä, vielä pari tuntia, musti, ei se ole niin vaikeaa !
Sitten soi kello, toinen avaa vaivalla silmänsä ja herää uuteen päivään. Minulla sama vanha on jatkunut jo liian kauan. Päätän mennä alakertaan nukkumaan. Mietin kiitollisena niitä isoja, uusia tyynyjä siellä. Jalkani saavat rauhan, minä saan rauhan. Kun olen kömpinyt takaisin sänkyyn… Minua ei nukuta vieläkään. Nousen ylös, puen päälleni, muutama haparoitu sana, toisen huoli katseessa ja minä olen ulkona. Silmät kosteina poljen vastatuulta päin, mutta kun nostan katseeni puun latvat ovat täysin suorassa, tuulesta ei näy mitään näkyviä merkkejä. Ehkä olen vain niin uupunut, ehkä olen vain liian uupunut.
Et vain osannut, musti, älä selittele.
Olen kotona, eivätkä asiat tunnu sen valoisemmilta. Istun koneen ääressä ja tuijotan näyttöä. Minulla on paha olo. Ehkä tämä on vain yksi niistä huonommista päivistä, jospa minulla oli nyt liian monta hyvää tässä peräjälkeen. En tiedä vastausta siihenkään kysymykseen. Mistä kaikki alkoi, mihin se johtaa, mihin kaikki päättyy ?
Nyt musti… Turpa kiinni.
Hyvää yötä maailma ! Ehkä saan nyt nukuttua ja voin muutaman tunnin päästä herätä kauniiseen, uuteen päivään.
Mainokset

Tiedän, tiedät, tietää…

Elämä on sitten hassu asia. Pienenä sitä luulee, että äiti ja isä tietää kaiken, että heiltä voi kysyä mitä tahansa ja vastaus on aina oikea. He ovat jumalan maanpäällisiä inkarnaatioita ja onneksesi he kulkevat vierelläsi kädestä pitäen. Vähän vanhempana huomaat, etteivät vanhemmat olekaan kaikkitietäviä, mutta mitäs siitä, kavereiden kanssa ainakin osaa päätellä asioiden oikeat laidat leikkien lomassa, kyllä tästä selvitään. Vielä kun vähän kasvaa, sitä miettii ettei kukaan muu tiedä mistään mitään paitsi itse on kaiken järjen syntysija. Sitä yrittää ravistella käsistään niitä vanhuksia, niitä jotka ennen olivat tuki, nyt he ovat pelkkä rasite. Vielä mitä vanhemmaksi tulee, tajuaakin äkkiä, ettei kukaan tiedä mitään. Ettei itsekään tiedä mitään, silloin ymmärtää kuinka hölmö itse asiassa onkaan. Tajuamisen hetkellä kaikki näyttäytyy pelottavana ja tuntuu siltä, ettei osaa hoitaa mitään oikein. Sitten ikää kertyy vähän lisää ja hyväksyt asiaa, saat ehkä lapsia ja äkkiä sinun pitää taas olla se, joka tietää kaiken, kunnes viimeisinä vuosina kaikki luulot ja ymmärtämykset ovat menneet. Ihminen vain on ja kuolee pois.
Minä olen paniikin hetkellä, liian tietoinen siitä, etten osaa hoitaa asioita. Juuri kun kaikki näyttää olevan selvillä vesillä jälleen kerran minä tulen ja rymistelen elefantin ruhollani posliinikaapin luokse. Aloitan lauseen ja tajuan itsekin, että se johtaa katastrofiin, en vain saa sitä lopetettua. Tällä taidolla olen monesti pilannut ihmissuhteitani. Jos ei osaa puhua, pitäisi ymmärtää olla hiljaa. Pitäisi tietää, että siitä seuraa vain huonoja asioita, pahaa mieltä toisille ja itselleen. Kuitenkin avaa suunsa ja paukauttaa sanat ilmoille, sitten huomaa olevansa tilanteessa, jossa anteeksipyyntökään ei korjaa mitään. Jos tuntuu liian usein pahalta kuin hyvältä… Jotain sellaistahan sitä sanotaan.
Jotkut tietävät rajansa, jotkut tietävät mitä elämältään haluavat, jotkut tietävät missä alottavat ensi kuussa yliopistonsa. Minä en tiedä mitään siitäkään. Sen lisäksi että olen tumpelo sosiaalisten suhteiden säännöissä, en osaa vääntää oman elämänikään ohjenuoria oikeaan suuntaan. Onhan minulla tukipilarit kohdallaan suurinpiirtein, ne on vahvistettu lujilla kivillä ja naruilla ja sanoilla, jotka kätkee sydämeensä loppuiäkseen, vaikka kaikki olisikin silmänräpäyksessä ohi. Toisaalta taas perääni huudetaan kirosanoja, koska olen niin saamaton, tyhmäkin vielä, kun en itse osannut huutaa työvoimatoimiston ihmisille kuria heti ensimmäisenä päivänä. Pitääkö niille oikeastaan edes huutaa ? Ilmeisesti minun olisi pitänyt, sillä hiljaisuus oli luentotilaisuudessa väärä valinta.
Pelottavaa ajatella, ettei tiedä mitä tulevaisuudessa käy. En voi nauttia nykyhetkestä, jos en tiedä edes missä huomenna olen. Suunnitelma suunnitelman perään, mutta minkään eteen sen sittenkään saa tehtyä mitään. Enkö voisi pysäyttää aikaa tähän ja vain olla, leikkiä että osaan hoitaa asiat ja elää tässä ja nyt ? En varmaan.
Viisas itsesääli mukana kuolemme pois, kuolemme kaikki pois. Antakaa minun poistua keskuudestanne, nukkua pois, vaipua ikiuneen, heittää veivit, kylmentyä, ottaa viimeistä lukua, päästä tästä maailmasta seuraavaan. Maasta olen tullut ja matojen syömäksi ruhoksi olen jälleen muuttuva.

Epätodellinen päivä.

Minulla on ollut koko päivän outo tunne sisimmässäni, se on kalvanut tietoisuuttani päästämättä irti. Se on pilannut jokaisen hetken, josta olen yrittäny nauttia, katseeni muuttuu etäiseksi enkä ole enää paikalla. Vaellan jossain miettimässä elämääni ja sitä, ettei se tunnu tänään omaltani. Aivan kuin olisi jotain vialla, jollekin olisi sattunut jotain todella pahaa. En ole onnellinen, syvä suru jäytää mieltäni enkä edes tiedä mistä se tulee. Elokuva pyörii televisiossa mutta näen omaani mielen valkokankaalla. Mitään siitä ei ole kuitenkaan oikeasti tapahtunut – vielä. Eikä varmaan vielä pitkään aikaan tapahdu, mutta tämä tunne on saatava pois päästäni.
Kai se johtuu näistä muutoksista, joita joudun kokemaan kohta. En ole vielä uskaltanut ottaa niitä esille kunnolla mielessäni, joten ne varmaan piilevät jossain kellarin nurkassa ja pelottelevat minua sieltä. Tunteeseen liittyi häivähdys itsetuhoisuudesta, en tiedä mistä sekään tuli. Kuinka helppoa se olisi jättää elämä kestämättä. Vaikka se toisi kuinka paljon hyvää tahansa, tämä tunne kertoo sen, ettei siitä selviä kuitenkaan voitolla. Jätä kaikki läheisesi, he eivät jaksa matkassasi, satutat heitä koko ajan lisää, ääni portaikon alta kuiskaa ja säikähdän. En tee sitä. Hyppää uuteen junaan, joka vie kauas täältä… En suostu.
Kaikenlaista sitä sattuukin, vanhoja tuttuja tulee uudestaan vastaan ja jotkut häviävät kokonaan. Pitäisi itse jättää parit ihmiset taaksensa, ei ajatella heitä enää niin paljon. Pakkaisin laukkuni ja lähtisin etsimään uutta kotia, kuinka se on mahdollista ? Ehkä kaiken takana on pelot. Se mörkö vartoo minua, ja minä tiedän, että joskus se on kohdattava. Se hyppää eteeni kuin ne pelottavat pellet rasioistaan, kuka niitäkään pitää hauskoina. Yllätys, saatana ! Niin ne huutavat ja minä yritän käpertyä menneeseen ja omaan maailmaani. Heiluin edestakaisin istuessani kuin hullu ja peitän korviani, hoen itselleni: kaikki hyvin, kaikki hyvin, kaikki hyvin.
Toivon ettei tämä olo tule enää koskaan takaisin. Aivan kuin olisin kuollut, pelkkä aave vain maan päällä. Minulla ei ole enää mitään tehtävää, voisin vain haihtua kohti taivasta ja hajota tuulen riepotukseen.. Siinä se, sitä minä elämässäni pelkään – että minä hajoan. Jostain kumman syystä murenen, enkä saa itseäni enää kasattua niin, että maailma tuntuisi jälleen oikealta paikalta. Lilleri lalleri parka, kuoli ja kuopattiin, ei elä maton allakaan enää piilossa pahalta. Kuoli vain. Onneksi vielä minulla on ihmisiä, jotka pitävät möröt poissa luotani.
Rakastan teitä. Sinua.

Filosofinen järjettömyys.

Minä olen kivi. Muuttumaton, järkkymätön kivi. Voit siirtää minua paikasta toiseen, mutta en suostu muuttamaan itseäni, ajattelutapojani tai halujani. Minusta lohkeaa palasia, mutta ne korvautuvat sammalella ajan mittaan. Joskus minun olisi hyvä muuttaa tapojani, mutta en pysty. Ne ovat iskostuneet minuun kiinni, kivi ei muutu. Ole sinä mitä olet, vaikka vettä. Mukaudu jokaiseen tilanteeseen ja viilene ja lämpene kuten haluat, mutta se ei ole aitoa. Vesi on petturi.Vesi on petollista, se on tappavaa. Se on valheellista, mukautuu jokaiseen tilanteeseen kuin niljakas käärme. Se muuttuu alati eikä pysy paikallaan. Vesi on synkkää, tummaa ja piilottelevaa, ikinä ei tiedä mitä salaisuuksia siihen sisältyy.  Ilman sitä ei ole elämää, mutta ilman kiviä ei olisi tulta eikä olisi ollut alkukantaisia kotejakaan, joten ei siitäkään ole helppo luopua. Sinä kysyt: miten kivessä voi asua. Minä vastaan: voi toisessa kivessä, ihmisessä asua, toisen sydämessä, kuten teet silloin kun rakastat toista yli kaiken.
Tunnen pysyneeni samanlaisena nyt jo kauan aikaa. Toisaalta, huomaako itsensä muuttumista kuinka helposti ? Joskus minulle sanottiin, että olin täysin erilainen kuin pari kuukautta sitten, enkä itse ollut suonut asialle muutamaa ajatusta enemmän. En tiedostanut mukautumistani. Sitten kun tajusin asian, yritin kaikin voimin olla jälleen pirteä oma itseni.
Toiset ovat muuttuneet lähiaikoina vaikka kuinka paljon. Kuka milläkin tavalla, ja se on minusta pelottavaa. Vaikka ymmärrän, että se on tarpeellista joskus, sillä maailmakaan ei pysy paikallaan ikuisuuksia. Ja mitä siitäkin seuraisi, jos olisimme kaikki kuten ennen, konservatiivisia päästä jalkoihin ? Katasttrofi. Muutosta voi aiheuttaa melkein mikä tahansa, mutta ei kaikki muutokset ole parempaan suuntaan..
Don’t be water, please don’t.