Voiko tänä päivänä ihminen muodostaa enää omaa mielipidettään? Meidät on ympäröinyt sellainen informaatiotulva, että joka ikisestä asiasta kuulee vähintään viisi erilaista mielipidettä ja lukee kolme tekstiä, ennen kuin itse on oikeastaan edes herännyt koko aiheeseen. Kun nykyään keskustelen jostakin päivän kuumasta poliittisesta aiheesta, aloitan miltei joka toisen lauseeni sanoilla: ”Luin yhden tekstin…” tai ”Katsoin erään asiaohjelman, jossa kerrottiin…” Kuinka siis voisin koskaan ehtiä itse pohtia ja ajatella asioita alusta loppuun itse, kun jokaisesta tuutista minulle huudetaan, mitä minun kuuluu ajatella?
Ennen meidät ihmiset sentään koitettiin television hömppäohjelmilla ja leppoisan viihteellisillä iltapäivälehtiotsikoilla tuudittaa turran onnellisiksi. Ei tarvinnut miettiä juuri mitään, sillä poliitikot puuhasivat rauhassa omia juttujaan ja kansalaiset silloin tällöin murahtivat jostain, mutta sekin tapahtui lähinnä kerran vuoteen veromätkyjä kirotessa. Vain yhteiskunnan aktiivit pysyttelivät tiedon aallonharjalla keräten aiheesta kuin aiheesta faktaa, joiden pohjalta sitten pystyivät pohtimaan omat kantansa. Mutta hekin saivat sen luultavasti tehdä rauhassa. Sitten kun he avasivat suunsa, tuli sieltä tarkkaan pohdittuja ja harkittuja sanoja ulos.
En sitten tiedä pitäisikö tähän todeta, että ennen oli kunnollista, sillä en osaa sanoa oliko. Mitä minä tiedän, on se, että nykyään maailma on koko ajan kiireisempi. Niinpä myöskin poliittiset pulmatilanteet tuntuvat pulpahtelevan tiuhempaan tahtiin pintaan. Pakolaiset siellä, raiskaustuomiot tuolla, talouskurimus täällä. Mutta koska meillä on nykyään kiireen lisäksi käytössä myös sosiaalinen media, jolla voimme ilmaista itseämme niin, että mielipiteemme kiirivät pelottavan nopeasti ympäri maita ja mantuja, on sisäinen kriisitilanne nopeastikin jo tulilla kohti kiehumispistettä.
Jos Markus Pohjanmaalta kirjoittaa kiivaassa mielentilassa maahanmuutosta jonkin tekstin, on se kohta kierinyt rajoja myöten ympäri Suomen. Siitä suivaantuneena kolme pääkaupunkiseutulaista tyyppiä kirjoittavat vastineen ja päivittelevät nykymaailman menoa ja ihmisten tyhmyyttä. Näiden kolmen eteläisen Suomen asukin erikseen kirjoittamat tekstit kiirivät taas eteenpäin ja aiheuttavat niin paljon mielipiteitä, että potenssiin kolmen jälkeen pistettynä uudelleen potenssiin kolme nämä mielipidekirjoitusten lukumäärät hipovat lopulta taivaita. Eikä viimeisimpiä soppaan lusikoitaan pistäneitä millaan lailla pelasta se, että joka toisen tällaisen henkilön kirjoitus tuntuu alkavan sanoilla: ”En aikonut koskea aiheeseen mitenkään, mutta…” Tuo kuuluisa mutta. ”Minun piti pitää suuni kiinni ja antaa oikeasti vaikuttavassa asemassa olevien ihmisten hoitaa asiansa, mutta sitten muutinkin mieleni ja kirjoitin yhden facebook-päivityksen kesken aamukahviani ja julistan kuinka asiat kuuluisi minun mielestäni hoitaa.”
Ennen kun ihmiset todella ottivat asioista selvää ja vasta sitten lähtivät vaikuttamaan yleiseen keskusteluun jonnekin muualle kuin nettiin, oli keskustelu sentään jollain lailla hallittavissa. Hallittavissa ja ehkä myös jollain lailla kiltimpää. Tai tietenkin pienemmissä kahvipöytäkeskusteluissa saattoi olla vähemmänkin tietopohjaista murinaa kuultavissa, mutta pidemmälle ei lähdetty. Ehkä minua jollain lailla pelottaa se tosiasia, miten helposti ihmiset nykyään saavat mielipiteensä tuotua julki ja kerättyä itselleen niin sanotusti kannattajia. Kun ennen kahvipöytämurahtelut jäivät neljän seinän sisälle, nyt ne kirjoitetaan julkiseen levitykseen Internetiin keskustelupalstoille tai sosiaalisen median sivustoille, joissa ne nopeasti keräävät peukuttajia ja tykkääjiä.
Olisiko maailma turvallisempi ja parempi paikka elää, jos jokainen mielipide ei ansaitsisi tulla kuulluksi? Tai tuo kuulluksi tuleminen ei olisi niin helppoa? Tottakai minä kannatan sananvapautta, mutta mitä nykyään sananvapauden piiriin pitäisi laskea? Jokainen suusta tullut sana? Harkittu tai harkitsematon? Loukkaava tai hiotumman sivistynyt kirjoitus? Verenpaineen nostatusta tuntuu olevan joka puolella ja joka aiheesta. Kuinka helppoa onkaan yllyttää kansanjoukkoja hurjiin tekoihin ja väärin keinoin vaikuttamisen piiriin.
Ja mitä ihmiset oikeasti edes hakevat sillä, että kirjoittavat Facebook-seinälleen yhden statuksen ajankohtaisesta aiheesta? Yksi seinäkirjoitus ei vaikuta mihinkään, mutta antaako sittenkin sen näpyttäminen sen tunteen, että on tehnyt asian eteen jotain? ”Kirjoitin Instagramin kuvatekstiksi, että ihmisten täytyy olla kivoja, nyt ne varmaan lukee sen ja on oikeasti myös mukavia tämän jälkeen.” Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti – tai sitten eivät.
Onko kaikkeen pakko ottaa kantaa? Voisiko sittenkin hetkeksi pysähtyä ja miettiä asiaa tarkemmin; mitä minä aiheesta oikeasti tiedän ja mihin faktoihin mielipiteeni perustaisin? Koska kuten alussa totesin, miten me voimme enää tietää mitä mieltä me oikeasti itse olemme asioista, kun meihin yritetään vaikuttaa joka puolelta. Parhaaseen katseluaikaan tulevia saarnoja televisiosta, kaverin kirjoittamia kuumaverisiä tekstejä netissä, radio-ohjelmien kiivaita keskusteluja. Kuka puhujista tai kirjoittajista on oikeassa ja kuka väärässä? Vai onko kukaan edes väärässä ja onko oikeaa olemassakaan? Ja kun sinulta seuraavaksi kysytään kantaasi, aloitatko puheesi kertomalla, että kun kaverisi Minna kirjoitti aiheesta, niin hän ainakin totesi…
tunnegeneraattori 